Tiina

Minulle Amman halaus on ennen kaikkea ihmeellinen, symbolinen teko: ajassa, jossa ihmiset jakaantuvat meihin ja heihin ja jossa ihmisen erilaisuus on riittävä syy syrjiä, pelätä tai kohdella häntä eriarvoisesti, Amman toiminta, pyyteetön rakkaus, tuntuu lähes radikaalilta. Amma ottaa jokaisen vastaan, vuodesta toiseen, arvottamatta häntä iän, sukupuolen, ihonvärin, mielipiteen, uskonnon tai uskonnottomuuden vuoksi.

Olen oppinut kääntämään katsetta omasta navasta toistenkin napoihin, maksamaan maailmalle edes hiukan takaisin etuoikeuksista, joista saan päivittäin nauttia pelkästään siksi, että olen syntynyt eurooppalaiseksi, valkoihoiseksi ja keskiluokkaiseksi ihmiseksi, jolle korkeatasoisen koulutuksen saaminen on ollut vain omasta viitseliäisyydestä kiinni. Amman tie köyhästä, pienen intialaiskylän tytöstä maailmanlaajuisen hyväntekeväisyysjärjestön keulakuvaksi ja ihmisten lohduttajaksi, on vaikuttava. Sen innoittamana olen itsekin löytänyt tapoja auttaa ja oppinut näkemään myös oman työni toisten palvelemisena, kun olen alkanut lähestyä sekä tehtäviäni että ympäristöäni rakkauden ja välittämisen kautta.

Advertisement

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑