Pertti

Minulla on ollut jo parikymmentä vuotta haaveena ryhtyä joogaohjaajaksi. Sain ensikosketuksen joogaan jo 18-vuotiaana, kun lainasin kotikyläni kirjastosta kirjan joogasta. Tapasin Amman ensi kertaa vuonna 1997. Kun perehdyin hänen opetuksiinsa ja muutenkin hindufilosofiaan, kiinnostukseni joogaan virisi uudestaan. Joogaharrastukseni jatkui sitten Amman ashramissa Amritapurissa, jossa osallistuin Amrita-joogakursseille. Kurssien jälkeen oloni on aina ollut harvinaisen tasapainoinen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Haluni ryhtyä joogaohjaajaksi vain kasvoi.

Lopulta vuonna 2010 päätin kysyä Ammalta, mitä mieltä hän olisi ryhtymisestäni jooga-ohjaajaksi. Tilaisuus tuli Yhdysvaltain kiertueella, kun olin menossa Amman halaukseen vaimoni kanssa. Kysyin Ammalta lyhyesti: Rakas Amma, voinko ryhtyä jooga-ohjaajaksi? Amma katsoi minua hetken rakastavasti silmiin ja vastasi vielä lyhyemmin: okei. Tämä vastaus rohkaisi minua aloittamaan oman ryhmän kanssa, ja olen nyt opettanut joogaa jo seitsemän vuotta. Seuraavan askeleen otin viime kesänä ollessani Amritapurissa. Amman läheinen oppilas Shobana kysyi puolestani Ammalta, että voisinko ryhtyä Amrita-joogaopettajaksi. Jälleen Amma katsoi minua silmiin ja vastasi: okei. Vaikka Amman vastaukset ovat olleet lyhyitä, olen voinut selvästi tuntea hänen siunauksensa opettaessani. Joogaan nyt säännöllisesti, ja se auttaa minua suoriutumaan myös työtehtävistäni aiempaa paremmin.

Advertisement

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑