Amma sanoo, että maailmassa on kahdentyyppistä köyhyyttä. On materiaalista köyhyyttä kuten ruoan ja suojan puutetta, sekä henkistä köyhyyttä eli rakkauden ja huolenpidon puutetta. Kun jälkimmäinen saadaan korjattua, myös ensimmäiselle voidaan tehdä paljon. Ihastuin tähän ajatukseen suunnattomasti, ja koin sen paikkansapitäväksi. Tavattuani Amman se antoi antoi suunnan ajattelulleni.
Amman muutama vuosi sitten Intian maaseudulle perustama kyläprojekti on saanut niin nuoret kuin iäkkäämmätkin ihmiset liikkeelle. Köyhiä kyliä joissa viljasatoa saadaan vain vähän, ja joissa terveydenhuolto ja koulujärjestelmä eivät toimi, autetaan nousemaan omille jaloilleen. Projektissa työskentelevät nuoret ovat saaneet kipinän Amman esimerkistä, ja haluavat tehdä oman osansa toisten hyväksi. Lapset saavat opetusta, kylät puhdasta vettä ja ruokaa sekä terveyspalveluita. Olen nähnyt kuinka kylissä työtä tehneet palaavat sydämet täysinä ja silmät loistaen.